Mediassa

Aktivismi

Maailman Kuvalehti 14.5.2021 https://www.maailmankuvalehti.fi/3/3/pitkat/ratkaisu-maailman-kriisieille-eliminoi-homo-sapiens/
Mutta kyllä ajattelen, että meissä on potentiaalia ymmärtää, että me voidaan määritellä ihmisyys jotenkin muuten kuin ostamisen ja kuluttamisen kautta. Ja me voidaan nostaa uudenlaisiksi arvoiksi kestävyyttä, jakamista ja yhteisöllisyyttä.

Helsingin Sanomat 25.10.2020 Sumutejupakka nosti Elokapina-liikeen kaikkien tietoisuuteen – Nyt nelikymppinen ”perusperheenäiti” Elina Kauppila kertoo, miksi rikkoo lakia
”Elokapinahan on nimenomaan yhteiskuntajärjestyksen ja turvallisen tulevaisuuden asialla. Haluamme, että yhteiskuntarauha voi toteutua tulevaisuudessakin”, hän sanoo.
”Kansalaistottelemattomuus on monesti ollut se viimeinen keino, millä yhteiskunnallisia muutoksia on saat aikaan, kun mikään muu ei ole auttanut.”

Kansan Uutiset, 11.8.2020 Pettymys hallituksen ilmastotoimiin johti nälkälakkoon
“Siinä on tosi suuri ristiriita, että koronakriisissä hallitus on pystynyt ottamaan tieteen tutkimustulokset vakavasti ja toimimaan ripeästi. Ilmasto- ja ympäristökriisissä näin ei ole. Jos tämä hallitus ja tämä maa eivät pysty vaadittaviin tekoihin, niin mikä hallitus ja maa pystyvät?”

YLE 21.8.2020 12 päivää syömättä: Elokapina-ilmastoliikkeessä petyttiin, kun hallitus ei reagoinut mielenilmaisijoiden hätähuutoon
“Kauppilan mielestä Suomen poliittinen päätöksenteko mahdollistaisi jo nyt monenlaisia toimia, joilla ilmastokriisiä voitaisiin taklata. Valmisteilla olevaa ilmastolakia hän pitää hampaattomana.
Kauppila muistuttaa, että tutkimusten (siirryt toiseen palveluun) mukaan suomalaiset haluavat ilmastotekoja. Hän myöntää, että ilmastokriisi vaatii myös epämiellyttäviä päätöksiä. Henkilökohtaisesti hän on huolissaan etenkin kahden lapsensa tulevaisuudesta ja ympäristöstä, jossa he kasvavat.”

Voima.fi/hairikot Nälkälakon jälkeen, osa yksi
Hallitus ei reagoi protestiimme. Se ei yllätä minua vaan osoittaa entistä vahvemmin, kuinka kaukana ilmastopuhe on ilmastoteoista. Jään miettimään, mikä hallituksen saa toimimaan, jos edes nälkälakon kaltainen radikaali kansalaistoiminta ei herätä lähtemään keskusteluun. Olen huolissani yhteiskunnasta ja maailmasta, jossa lapseni tulevat elämään. Elokapina tekee jatkossakin väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta luodakseen poliittista painetta. Nälkälakko loppui, mutta toimintamme jatkuu niin kauan kunnes siitä tulee tarpeetonta: näillä näkymin valitettavan kauan ja radikaalisti mutta rakkaudella.

Voima Kajakkiaktivistit estivät luksusristeilijän lähdön Helsingissä
“Olen yrittänyt vuosikymmenien ajan tehdä vastuullisia ’yksilövalintoja’. Olen siirtynyt kasvisruokavalioon, vaihtanut hehkulamppuja, sammutellut valoja, allekirjoittanut adresseja ja käynyt mielenosoituksissa sekä tehnyt arjen ekotekoja, ja samalla odottanut, että päättäjät tekisivät joitain. Nyt vaan näyttää siltä, että meidän yhteiskuntamme ei vastaa tarvittavalla voimalla ilmasto- ja ympäristökriisiin. Siksi teemme väkivallatonta suoraa toimintaa ja lisäämme painetta päättäjiä kohtaan.”

Työ

HS 17.4.2020 Pienikin lapsi voi oppia tunnetaitoja, nämä 14 harjoitusta auttavat sietämään ikäviä tunteita
“On suuri lahja opettaa lapselle, kuinka vaikeista tilanteista ja tunteista voi selviytyä.”

HS 24.2.2020 Kun menetät hermosi lapsen edessä, olennaisin hetki on raivokohtauksen jälkeen – asiantuntija kertoo, miten riitatilanteet kannattaa käsitellä
“Olennaista onkin, miten vanhempi käsittelee kiukkuaan. Jos hän kiukustuessaankin sanoittaa sitä mitä tapahtuu ja näyttää, ettei tilanne ole vaarallinen, lapset voivat oppia siitäkin tunnesäätelyn taitoja”, Kauppila sanoo.

YLE Areena 10.4.2019 Miten lapsista saisi kasvatettua kunnon kansalaisia? Ota käyttöön tiimijohtamisen opit!
“Aikuiset ovat keinottomia tämän ajan kasvatuskulttuurin keskellä, toteaa tunne- ja vuorovaikutustaitojen kouluttaja Elina Kauppila. Jos ei pysty käsittelemään omia tunnetilojaan, on vaikea johdattaa lasta eri tunneskaalojen läpi.”

Kaksplus 28.4. 2019 ”Epävarmuus on pirullinen juttu” – Yhä useammat isät ja äidit hakevat apua vanhemmuuskouluttajalta, ja yksi syy siihen ovat Instagram-kuvat perheistä

“Entisajan kasvatusmallit eivät enää ole ok, mutta lapset saavat edelleen raivareita ja käyttäytyvät huonosti. Tämä on yhtälö, josta nykyvanhempien epävarmuus kumpuaa: pitäisi toimia eri tavalla, mutta emme tiedä miten, sanoo vanhemmuuskouluttaja Elina Kauppila.”

MTV Uutiset 27.12.2018 Miten selvitä teini-ikäisen kanssa? Vuorovaikutuskouluttaja ottaa kantaa kuuteen tyypilliseen ongelmaan: “En ole ollenkaan rangaistusten kannalla”
“– Teinit ovat aikuisuuden ja lapsuuden välitilassa. Siihen liittyy paljon asioita, joiden takia se voi olla nuorelle ihan aidosti todella hankalaa aikaa. Silloin vanhemman kannattaa yrittää muistaa, että on itse aikuinen, eikä lähteä siihen tunnekuohuun mukaan, Kauppila kertoo MTV Uutisille.
– Ei tarvitse sietää teinin loukkaavia sanoja ja huutamista. Ja voi kertoa, että tuo tuntuu pahalta. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin muistaa, että se johtuu vaikeasta ikävaiheesta ja siihen on syynsä.”