Lamara bennidal shamra – Women are fierce in resistance
Tän päivän tekstin on kirjoittanut tämän musiikkivideon ohjaaja, taiteilija @viitahuhta
HISTORIA & POLITIIKKA
Viimeinen Afrikan siirtomaa
Länsi-Sahara, jota usein kutsutaan Afrikan viimeiseksi siirtomaaksi, on sahrawikansan esi-isiltään perimä kotimaa.
Espanjalaiset väistyivät aiemmin kolonisoimaltaan alueelta vuonna 1975, jolloin Marokko valloitti alueen ja miehitti sen, huolimatta siitä että sahrawit julistautuivat itsenäisiksi perustamalla Länsi-Saharan itsenäisen demokraattisen arabitasavallan.
Miehitys ja sitä seurannut 16 vuoden pituinen sota pakottivat tuhannet sahrawit, jotka olivat enimmäkseen paimentolaisia, paimenia ja kalastajia, lähtemään alueelta ja etsimään turvaa. Useiden määränpäänä oli Algeria ja sen kaupunki Tindouf, jossa yli 173 000 sahrawia asuu edelleen viidessä pakolaisleirissä. Jo kolmas sukupolvi syntyy leireille, riippuvaisina kansainvälisestä humanitaarisesta avusta.
Monet sahrawit elävät edelleen myös sorrettuina Marokon valtaamassa kotimaassaan. Heidän pyrkimyksiään puhua oikeuksistaan pyritään vaientamaan väkivalloin, kotiarestein ja vankilatuomioin.
Sahrawien itsenäisyysliike, nimeltään Polisario, hallitsee kahta “vapautettua vyöhykettä” – kapeita aavikkokaistaleita, joita reunustavat Algeria ja Mauritania. Nämä alueet on erotettu Marokon miehittämästä alueesta peräti 2700 kilometriä pitkällä muurilla.
Wall of shame – Häpeän Muuri
Tämä “häpeän muuri”, kuten sahrawit sitä kutsuvat, on maailman toiseksi suurin muuri, mutta valtavirran media on tehnyt siitä vähiten näkyvän. Se jakaa sahrawit kahtia ja estää heitä tapaamasta muurin toisella puolella asuvia perheitään ja vaikeuttaa heidän paimentolaisuuttaan. Muurin ympäristöön on sijoitettu yli 7 miljoonaa jalkaväkimiinaa, mikä vaarantaa ihmishenkiä päivittäin. Sadekaudet saavat maan tulvimaan ja voivat kuljettaa miinat kauas alkuperäisestä sijainnistaan.
YK on osoittanut olevansa täysin hampaaton konfliktin ratkaisemisessa: se auttoi tulitauon neuvottelemisessa Marokon ja Polisarion välillä vuonna 1991, jo 30 vuotta sitten. Sopimus sisälsi lupauksen kansanäänestyksestä, jossa Länsi-Saharan kansa voisi vihdoin päättää alueensa tulevaisuudesta. Luvattua kansanäänestystä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut.
Sen sijaan viime vuonna sahrawit tunsivat YK:n pettävän heidät lopullisesti, kun YK: n turvallisuusneuvosto kannusti päätöslauselmassaan 2548 maita toteuttamaan “realistisen, toteuttamiskelpoisen ja kestävän ratkaisun”, joka perustuisi kompromissiin. Päätöslauselman muotoilun tulkittiin tarkoittavan, että kansanäänestyssuunnitelmista luovuttaisiin kokonaan ja YK antaisi Marokon jatkaa alueen hallinnointia. Tämä synnytti sahrawien rauhanomaiset protestit, joissa he estivät Marokolle tärkeiden kauppateiden liikenteen. Marokko vastasi rikkomalla vuosikymmenien mittaisen tulitauon – mikä on syventänyt konfliktia edelleen; rajan läheisyydessä on ammuskeltu siitä lähtien ja sahrawit ovat sotavalmiudessa.
Globaali politiikka ja kauppa – hyödyntämällä Länsi-Saharan resursseja
Vaikka kansainvälisissä tiedotusvälineissä sitä ei käsitellä laajalti, eri maat ovat kuitenkin kansainvälisesti kiinnostuneita konfliktista ja Länsi-Saharan alueesta. Marokon miehitystä ei ole aiemmin tunnustettu kansainvälisesti, mutta vuoden 2020 loppuun mennessä Yhdysvallat tunnusti Marokon itsemääräämisoikeuden Länsi-Saharassa vastineeksi siitä, että Marokko neutralisoi suhteensa Israeliin. EU puolestaan rikkoo kansainvälistä oikeutta solmimalla kauppasopimuksia, jotka käyttävät miehitetyn alueen luonnonvaroja, kuten kalaa, tai vaikkapa Suomessakin myytyjä tomaatteja ja ennen kaikkea fosfaattia.
Länsi-Saharalla on maailman rikkaimmat fosfaattivarastot ja fosfaatti puolestaan on yhdessä typen kanssa yksi synteettisten lannoitteiden kahdesta välttämättömimmästä komponentista. Maapallomme ruokkii kasvavaa väestöään tämän resurssin avulla, ja se on selvästi suurin syy Marokon miehitykseen sekä Marokon ja muun maailman välisiin kauppasopimuksiin. Länsi-Saharalla on myös yksi maailman rikkaimmista rannikoista, jota sekä Marokko että kansainvälinen kalastus riistävät myös ympäristön kannalta kestämättömällä tavalla.
Lamara bennidal shamra
“Lamara bennidal shamra – Women are fierce in resistance” on feministinen ja poliittinen musiikkivideo, joka on tehty yhteistyössä kahden sahrawimuusikon, Jadijatu Larusin ja Tarba Bibwun kanssa. He molemmat elävät sahrawien pakolaisleireillä Algeriassa. Bibwun tanssi kuivuneen joen pohjalla sitoo yhteen videon kuvat pakolaisleirien jokapäiväisestä elämästä, läheiseltä keitaalta ja myös Tifaritin kylästä, joka sijaitsee Länsi-Saharan “vapautetulla vyöhykkeellä”.
Larusin säveltämän ja laulaman kappaleen sanat puhuvat naisten kuuntelun tärkeydestä yhteiskunnassa ja heidän roolistaan ja merkityksestään sahrawien vastarintaliikkeessä.
Video toteutettiin osana Artifaritia – kyseessä on kansainvälinen tapahtuma, joka tuo taiteilijoita Länsi-Saharaan ja jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta sahraweista taiteen välityksellä. Videon ja siinä kuultavan musiikin toteutuksessa avustivat myös Artifaritissa työskennelleet algerialaistaiteilijat ja -muusikot.
Helsingissä 30.5.2021, Marja Viitahuhta
Ps. Luon biiseistä myös Spotify-soittolistan, minkä löydät nimellä elinakauppila2021 – Kun pelkkä puhe ei riitä, kaivataan musaa ja tekoja.